tiistaina 21. lokakuuta 2008

Leo Jokela

Leo Jokela

Leo Paavali Jokela (24. tammikuuta 1927, Hausjärvi – 11. toukokuuta 1975, Helsinki) oli suomalainen näyttelijä, joka muistetaan koomisten sivuroolien virtuoosimaisena esittäjänä. Hänen tunnetuimpiin rooleihinsa kuuluvat papukaija G. Pula-aho Spede Pasasen radio-ohjelmissa sekä etsivä Kokki Komisario Palmu -elokuvissa.

Ura

Leo Jokelan ura teatterissa alkoi Suomen Teatterikoulun päätyttyä 1950 kiinnityksellä Joensuun kaupunginteatteriin. Sieltä hänen tiensä vei 1952 Vaasan Suomalaiseen Teatteriin, jossa hän työskenteli vuoteen 1955, jolloin hän siirtyi Fennada-Filmin palvelukseen näyttelijä-maskeeraajaksi.

Ensimmäiset avustajan roolit Jokela sai elokuvissa jo teatterikoululaisena, mutta ensimmäinen näkyvämpi osa tuli vuonna 1954 Aarne Tarkaksen ohjaamassa rikoskomediassa Kovanaama, jossa Jokela oli konnakoplan jäsenenä. Tarkas ottikin Jokelan jonkinlaiseksi vakionäyttelijäkseen, ja seuraavien kymmenen vuoden aikana hän esiintyi lähes kaikissa Tarkas-filmeissä, niin suurissa kuin pienissäkin rooleissa.

1950-luvun puolivälin Fennada-kaudella Jokelalla oli paljon rooleja sotilasfarsseissa, esimerkiksi elokuvissa Sankarialokas, Tyttö lähtee kasarmiin ja Sotapojan heilat. Tuon kauden parhaimpia Jokela-suorituksia oli Matti Kassilan 1957 ohjaama Kuriton sukupolvi, jossa Jokelalla oli pärinäpojan rooli.

Vuonna 1959 Jokela siirtyi Helsingin Kansanteatterin (nykyinen Helsingin kaupunginteatteri) näyttelijäksi ja jatkoi elokuvien tekoa lähinnä Suomen Filmiteollisuudelle. Seuraavana vuonna syntyivät Tarkaksen ohjauksessa komediat Isaskar Keturin ihmeelliset seikkailut ja Opettajatar seikkailee. 1960-luvun alussa syntyivät vielä Tarkaksen ohjauksessa mm. komediat Oksat pois..., Älä nuolase, Turkasen tenava ja Johan nyt on markkinat.

1960 Jokela tulkitsi etsivä Kokin roolin Matti Kassilan elokuvassa Komisario Palmun erehdys. Tähän elokuvaan liittyy hänen koko uransa kenties kuuluisin kohtaus, jossa Jokela laulaa foksin Silmät tummat niin kuin syksyinen yö ravintola Kämpin kabinetissa. Komisario Palmu sai suuren suosion ja kolme jatko-osaa, joissa kaikissa Jokela uusi Kokin roolinsa: Kaasua, komisario Palmu! (1961), Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962) ja Vodkaa, komisario Palmu (1969). "Tähdet kertovat" toi Jokelalle parhaan miessivuosan Jussi-palkinnon.

Vuonna 1960 Spede Pasanen palkkasi Jokelan radio-ohjelmaansa Ruljanssiriihi esittämään papukaija G. Pula-ahoa. Jokelan hampaat yhdessä esittämä kovanaamainen papukaija, joka laukoi totuuksia stadin slangilla ja pani Spedeä halvalla, muodostui yleisön suureksi suosikiksi. Pula-aho esiintyi radiossa vuoteen 1964. Kun Pasanen aloitti elokuvatuotantonsa, Leo Jokelasta tuli yksi hänen vakionäyttelijöistään. Jokelan koomiset sivuroolit höystävät sellaisia varhaisia Spede-elokuvia kuin Pähkähullu Suomi (1967), Noin 7 veljestä (1968), Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut (1969), Leikkikalugangsteri (1969), Speedy Gonzales – Noin 7 veljeksen poika (1970), Saatanan radikaalit (1971) ja Kahdeksas veljes (1971). Myös hänen uransa viimeiseksi jäänyt elokuva Viu-hah hah-taja (1974) oli Spede-tuotantoa.

Vuonna 1965 Jokela siirtyi uuteen Helsingin Kaupunginteatteriin, jossa hän näytteli elämänsä viimeiset vuodet. Tuon kauden merkittävimmät roolisuoritukset Jokela teki näytelmissä Pohjalaisia, Tukkijoella, Lohikäärme, Kauppaneuvoksen härkä ja Volpone.

Jokela esiintyi myös säännöllisesti televisiossa mm. Kuten haluatte -sketsisarjassa, jota esitettiin Yle 1:n kanavalla peräti kuusi vuotta. Myös radion puolella Jokela oli tuttu ääni.

Leo Jokela harrasti kutomista.

Jokela kuoli 11.5.1975 maksakirroosiin Helsingissä vain 48-vuotiaana. Hänen viimeinen leposijansa on Honkanummen hautausmaalla.

G. Pula-aho -patsas

Leo Jokelan elämäntyötä kunnioittava Leo Jokela Boozing Society jakaa vuosittain gaalaillassaan G. Pula-aho -patsaan ja kunniakirjoja ansioituneille viihteen ja kulttuurin ammattilaisille. Kyseisen palkinnon ovat saaneet esimerkiksi Jukka Virtanen, Vesa-Matti Loiri sekä Tuomari Nurmio ja viimeisimpänä vuonna 2007 palkinnon sai Peter von Bagh.
Leo Jokela muistetaan parhaiten ehkä G. Pula-ahona ja etsivä Kokkina.

Leo Jokela toimi myös elokuvissa naamiotisijana (vuosina 1954-1959) , esim. elokuvassa Syntipukki 1957, hän hoiti naamioinnin ja esiintyi sivuosissa myymälävarkaana, miehenä teatterissa, humalaisena miehenä, miehenä konttorissa, miehenä uimarannalla ja ääniteknikon apulaisena sekä työnhakijana.

Jokelan yksi mieleenpainuneimmista rooleista on Komisario Palmu -elokuvasarjan etsivä Kokkina. Elokuvassa Komisario Palmun erehdys (1960) kuultiin Jokelan legendaarinen esitys laulusta Silmät tummat niin kuin syksyinen yö.
Matti Kassila oli valinnut ensin rooliin Uljas Kandolinin, joka oli hänen mielestään raamikas ja poliisiksi sopiva totinen koomikko, mutta hän sai teatterista hyvän roolin. Kassila kertoo kirjassaan Käsikirjoitus ja ohjaus Matti Kassila:
"Otin sitten rooliin Leo Jokelan. Hän oli pienikokoinen ja häntä olisi tuskin hyväksytty oikeaksi poliisiksi, mutta ajattelin: Olkoon, Leo on hyvä koomikko ja se on tärkempää. Niin kuin sitten olikin. Leon suorituksessa kiteytyi se, missä hän oli parhaimmillaan, hänen mykkä näyttelemisensä, jolla hän kommentoi etualan tapahtumia."

1960-luvulla Leo Jokela työskenteli yhdessä Spede Pasasen kanssa legendaarisessa Ruljanssiriihi-radio-ohjelmassa, jossa hän esitti papukaija G. Pula-ahoa. Spede kertoo taustaa Pula-aholleHS:n Nyt-liitteessä (30.1.1998):
"Mulla oli selvä näkemys, millainen tämmöisen papukaijan pitää olla. Oikein härski stadin kundi, joka on kova jätkä ja varsinainen sovinisti ja kaikkea mahdollista." "Mä kokeilin siihen ainakin kymmentä eri näyttelijää, eikä se tuntunut millekään. Leo Jokela oli jo sinnepäin, mutta jokin siitä vielä puuttui, kunnes keksin että se puhuu hampaat yhdessä. Että ei yhtään avaa suutaan, vaan puhuu tästä välistä näin." Spede näyttää. Hän puristaa hampaat tiukasti yhteen ja murahtelee lauseita niiden välistä. Esimerkiksi sana "kundit" kuuluu näin lausua muodossa "kuntit".

Leo Jokelan elämäntyötä kunnioittava Leo Jokela Boozing Society jakaa vuosittain gaalaillassaan G. Pula-aho -patsaan ja kunniakirjoja ansioituneille viihteen ja kulttuurin ammattilaisille.

Leo Jokelan harrasti kutomista




0 kommenttia:

Uudempi teksti Vanhempi viesti Etusivu